Aika käydä yöpuulle
top of page
  • Writer's pictureAku Saarelainen

Aika käydä yöpuulle


Sotilaan yöpymisvälineet metsässä

Tavallinen ihminen nukkuu tyypillisesti noin 7-8 tuntia yössä ja sotilaskin usein ainakin 2-3. Tämä aika tulee vietettyä huomattavasti miellyttävämmin, mikäli majoitusvälineet ovat kunnossa. Jokainen asepalveluksen, vaellusrippikoulun tai PST-painotteisen päiväkodin suorittanut tietää, että makuupussi ja telttapatja ovat avain onneen.


Minä väitän, että hyvään lepoon liittyy vähän muutakin. Avaankin tässä kirjoituksessa omaa malliani yksittäisen taistelijan majoitusjärjestelmästä.


Majoituskaluston idea on suojata käyttäjänsä olosuhteilta. Nukkumista haittaavia tekijöitä ovat suomalaisessa ympäristössä tyypillisesti kylmyys, tuuli, sade, ötökät ja valo. Eri ympäristöissä painottuu erilaiset harmittavat ilmiöt. Talvella kylmyyttä on koko rahan edestä, mutta ötököitä vähemmän. Sisätiloissa majoittuessa suurin harmi voi olla tilan valoisuus.


Niinpä eri tilanteisiin sopii erilaiset majoitusvälineet, mutta hyvät varusteet ovat yhdistettävissä toisiinsa, jolloin yhteensopivalla järjestelmällä on mahdollista saavuttaa säästöjä kustannuksissa. Ja tilankäytössä ja painossa ja vaikka missä.


Seuraavaksi esittelen oman majoitusjärjestelmäni osat siinä järjestyksessä, että ensin käsitellään vähiten vaativien olosuhteiden varusteet. Mikäli lähtötilanne on 0, ei välineiden hankintaa kannata kuitenkaan tehdä tässä järjestyksessä, vaan kolmen vuodenajan makuupussista ja makuualustasta aloittaen. Näillähän pärjää myös kevyemmissä oloissa, vaikka optimaalinen ratkaisu se ei olekaan. Esittelyn yhteydessä kuvaan myös varusteen käyttötapauksia sekä varusteiden yhteiskäyttöä.


(Lisättiin tähän linkit suoraan Varustelekan nettikauppaan tuotteiden ja tuoteryhmien kohdalle, koska ne on meidän kavereita <3. Saa niitä varmaan muistakin verkkokaupoista, mut Leka on aina Leka. Rahaa ei tästä saada, mut vältetään tällä Jarin roundhouse kick seuraavissa Lekan pikkujouluista, joten... linkkejä on!)

- Mighty Finland)


Yöpymisvälineitä, makuupussi, woobie
Esitellyt välineet kuvattu pakattuna. Vasemmalta oikealle: Woobie, Bivak, kesäpussi, M05-makuupussi, laavukangas. Ylhäällä Ridge rest -makuualusta.

Woobie – Poncho liner – Torkkupeitto

Woobie on noin 2m x 1,6m -kokoinen hyvin ohuesti topattu viltti, joka on alun perin tarkoitettu yhdistettäväksi sadeviitan kanssa näin saaden aikaan eräänlaisen kevytmakuupussin, joka on huono. Mutta varusteen käyttötapaukset ei todellakaan lopu tähän! Woobie pakkautuu pieneen tilaan ja lämmittää jonkun verran, jolloin varustetta voi käyttää myös makuupussin kanssa lisälämmikkeenä.


Mulla on yksi woobie käytännössä aina mukana lähtiessäni yli yön kestävälle reissulle. Kylmällä maalla nukkuessa taittelen woobien makuualustan päälle ylävartalon kohdalle, jolloin se suojaa maasta hohkavalta kylmyydeltä. Woobien voi myös kääriä tuplapussilla nukkuessa makuupussien väliin lisäeristeeksi, tai vaihtoehtoisesti makuupussin ja bivakin väliin.

Woobie ja makuualusta syksyisessä metsässä
Woobie taiteltuna makuualustan päälle

Woobie käy majoittumisvälineestä myös sellaisenaan erilaisissa lämpimissä ympäristöissä, kuten sisätiloissa tai autossa. Tällöin välinettä käytetään konkreettisesti torkkupeittona. Usein näkeekin kuvia yhdysvaltalaisista sotilaista nukkumassa milloin missäkin woobieen kääriytyneenä.


Tämä johtuu siitä, että he tietävät. Tietävät woobien olevan viimeinen puolustuslinja taistelussa kurjuutta vastaan.

American soldiers sleeping on the floor
Amerikkalaiset liittolaisemme taistelemassa kurjuutta vastaan

Suomessa woobieita saa enemmän ja vähemmän käytettynä ylijäämänä ainakin Varustelekasta. Peittoja on tehty vaikka missä maastokuvioissa ja väreissä. Woobieta on saatavilla myös uustuotantona mitä mielikuvituksellisimmissa kuvioissa ja paremmilla eristeillä, kuten primaloftilla.


(Tulee mieleen myös tämä Lekan lämpöviitta, josta Mighty väki voi vaan haaveilla ja nähdä märkiä päiväunia. Ei sillai pervolla tavalla, vaan seksikkäällä sotilastavalla! -MF)


aika monta kertaa olen herännyt keskellä yötä reissukaverin kiroiluun, jota seuraa pumppausäänet

Makuualusta

Nostan makuualustan esille ennen makuupussia konkreettisesti siitä syystä, että ensin tulee makuualusta ja sitten vasta makuupussi. Siis sekä siinä järjestyksessä, jossa majoitusjärjestelyitä rakennetaan, että varusteiden monikäyttöisyydessä.


Kevyttä makuualustaa kannattaa roikottaa mukana muutenkin kuin pelkkä nukkuminen mielessä: sitä voi käyttää alustana maastossa levyttämiseen, istuinalustana tai esimerkiksi mukavuuden parantamiseksi tähypaikalle.


Jos tiedossa on telttamajoitus lämpimissä olosuhteissa, voi makuualusta ja woobie olla täysin riittävä kombo, siis ilman makuupussiakin. Käytän makuualustaa eristeenä myös nukkuessani kenttäsängyllä, riippumatossa, autossa tai sisätiloissa lattialla.


PV:n makuualusta ei suoraan sanottuna ole mitenkään erityisen hyvä. Eristävyys on kohtuullista tasoa, mutta patja on melko painava. Omassa käytössä on ollut Thermarestin valmistama Ridge Rest. Ridge Rest on solumuovia ja siihen on pyritty muotoilemaan ilmakanavat, jotka lisäävät sekä alustan mukavuutta että lämmöneristystä.


Alustasta on kaksi eri kokoa, joista kannattaa ehdottomasti ottaa pienempi, jos se on vaan oman koon puolesta mahdollista, sillä pidempi malli alustasta on myös leveämpi, jolloin vaakatasossa repussa kannettuna alusta tarraa herkemmin oksiin ja risuihin. Alusta ei kestä valtaisasti lämpöä, mutta käyttöä tuntuu muuten kestävän (ja paukkupullolla maalaamista, jos pitää olla tosi salainen).

Makuualusta metsässä
Ridge Rest rötväysvalmiina

En ole ilmatäytteisten makuualustojen suuri fani. Omaa kokemusta ei ole, mutta aika monta kertaa olen herännyt keskellä yötä reissukaverin kiroiluun, jota seuraa pumppausäänet. Siinä missä ilmatäytteinen paremman eristävyytensä takia voi olla perusteltu talviretkeilyssä, on sen taistelunkestävyys väistämättä huonompi, minkä lisäksi solumuovialustan käyttöönottonopeus on aivan yliveto esimerkiksi nopeissa rötväystilanteissa.


Kesämakuupussi

Kesämakuupussi on nimensä mukaisesti kesäisiin olosuhteisiin tarkoitettu makuupussi. Selkeä käyttökohde on siis ulkona majoittuminen kesällä. Tämän lisäksi ohutta ja pieneen tilaan pakkautuvaa makuupussia voi käyttää woobien sijasta sisätiloissa tai autossa majoittumiseen.


Todellinen nerokkuus kesämakuupussissa varusteena on kuitenkin sen yhdistettävyys kolmen vuodenajan makuupussin kanssa. Tällä tuplapussiratkaisulla saadaan muutettua kaksi erillistä varustetta liki täysiveriseksi talvimakuupussiksi.


Yksinkertaisimmillaan makuupusseja käytetään sisäkkäin. Itse olen yleensä pitänyt kesämakuupussia alimmaisena, mutta mielestäni järjestyksellä ei välttämättä ole suurta merkitystä. Kannattaa tarkastella pussien kokoja ja pohtia onko toisessa pussissa joku ulkoinen ominaisuus, jota ehdottomasti tarvitaan, kuten maastokuviointi tai kipinäsuojaus. (Kuten tässä kolmen vuodenajan Carinthia SA M05 makuupussissa, joka on M05-kuvioitu! -MF)

Makuualusta ja makuupussi syksyisessä metsässä
Carinthian Tropen makuualustan päällä. Tropenin hyttysverkko on kuvassa otettu käyttöön ja näkyy suuaukossa. Verkon saa taiteltua piiloon.

Omassa käytössäni on Carinthian Tropen-pussi, tietenkin woodland-kuvioituna. Tropenin oivallinen ominaisuus on pussin suun hyttysverkko. Tämä mahdollistaa unet taivasalla ilman huolta noista inhottavista verenimijöistä, joita Suomen luonnossa kyllä riittää. Vaikka lämmittävyydessä ei ole merkittävää eroa woobieen, on suojaus ötököitä vastaan keskeinen etu. Tropenissa ei ole kipinäsuojausta jalkopäässä, joten se ei ole paras kampe tulilla nukkumiseen.


Kesäpussilla, makuualustalla ja woobiella nukkuu kaikkina vuodenaikoina sisällä, autossa ja lämmitetyssä teltassa. Kesällä nukkuu myös ilman lämmitystä olevassa teltassa tai taivasalla silloin kun ei sada.


Bivvy-pussi – Bivak

Bivak on tuulen- ja sateenpitävä pussi, joka vedetään makuupussin päälle. Pohjaosa on jotain vettä pitävää polyesteriä ja päälliosa maastokuvioitua gore-texiä. Bivakkeja on erilaisia ja oma kokemus on Yhdysvaltain merijalkaväen mallista. USMC-bivak pitää minkä lupaa ja makuupussi pysyy kuivana.


Pieni haaste on pään päälle tulevassa osassa, sillä pussin rakenteessa ei ole mitään tukea, jolla bivakin kangas pysyisi naamasta irti. Tämä ohjaa nukkumaan kylittäin tai vaihtoehtoisesti rakentamaan jonkun laavun ylävartalon päälle. Jos siis haluaa kunnon unet, lyhyessä levossa oikeasti väsyneenä tämä ei ole valtaisa ongelma. 100-prosenttisen hengittävä bivak ei ole, vaan jonkun verran nukkujasta tulevaa kosteutta tiivistyy pussin sisäosaan.

Bivak sotilaskäytössä
Bivak avattuna. Päällikangas on maastokuvioitua gore-texiä, pohjakangas vihreää polyesteriä. Vetoketjussa on myös nappivarmistus.

Käytän bivakkia käytännössä aina, paitsi sisätiloissa nukkuessa. Bivak suojaa erittäin hyvin myös tuulelta, jolloin sitä käyttämällä saadaan lisättyä lämpöä myös poutasäällä. Lämmönkesto on samanlainen kuin kalvokankaissa yleensä, eli bivakin pystyy käräyttämään rikki tulilla nukkuessa. Mutta oman tuntuman mukaan tulenkesto on parempi kuin pelkällä makuupussilla ja olen käyttänyt bivakia myös rakotulilla nukkuessa.

Bivak sotilaskäytössä
Kuvassa alkaa olla niin paljon woodlandia, että kohteen havaitseminen on mahdotonta. Kesäpussi bivakin sisällä, woobie pyöräytetty pussin ympärille lisäpeitoksi. Kutsuu sisäänsä nukkumaan.

Bivakia pystyy sen vedenpitävyyden ansiosta käyttämään myös vesistönylityksessä tai tukikohtaolosuhteissa varustuksen sadesuojana. Bivakin, woobien, kesäpussin ja makuualustan kanssa selviää taivasalla nukkuessa Suomen kesässä kaikissa olosuhteissa sekä rajoitetusti keväällä ja syksyllä. Ja vuotavassa teltassa.


Woobien ja makuupussin pystyy rakentamaan nukkumisvalmiiksi suoraan bivakin sisään ja pakkaamaan kokonaisuuden ns. jääkärirullaksi. Näin toimien järjestelmä on hyvin nopea ottaa käyttöön nopeaa levytystä varten, minkä lisäksi makuupussi ja woobie pysyy repussa kuivana.

Yöpymisvälineitä luonnossa
Nukkumisjärjestelmä käytössä. Sisällä siis makuupussi ja woobie, nukkuja ei tässä kuvassa mukana. Bivvyn pääosa kaipaisi keppiviritelmää pysyäkseen irti kasvoilta. Tämän rullaamalla saat aikaan jääkärirullan.

Oman kokemukseni mukaan jenkkiylijäämä-bivak on toimiva kampe, kuin myös siitä tehdyt kopiot (kuten mil-tec). Carinthia tekee jotain omaa versiotaan bivakista ja se maksaa mansikoita. Mutta on varmasti hyvä.


Kolmen vuodenajan makuupussi

Jos lähtee nollatasosta ja aikomus on pystyä majoittumaan ulkosalla, on ensimmäisenä ostoslistalla yleensä paksumpi makuupussi. Ja seuraavana makuualusta, mutta puhutaan nyt tästä pussista.


Puolustusvoimien M05-makuupussi on juuri näiden speksien mukainen, siis kolmisen kiloa painava ja pakattunakin melko iso pussi, jossa kuitenkin tarkenee nukkua viileämmälläkin. Pukemalla vaikkapa merinoalusasun ja ehkä fleece-kerraston tämäntyyppisellä pussilla saa ihan hyvät unet vielä noin -10 asteessa.


Järjestelmää voi täydentää bivakilla, woobiella ja kesäpussilla, jolloin lopputuloksena on nukkumisjärjestelmä, jolla selviää ihan todella kylmässä ja uni maittaa.

Makuupussi syksyisessä metsässä
M05-makuupussi. Tämä on se intistä tuttu. Pussin jalkaosassa näkyy erivärinen kipinäsuojaus. Suuaukko on hieman eri mallinen kuin Tropenissa.

M05-makuupussissa on kipinäsuojus jalkopäässä, josta on iloa silloin kun nukutaan jalat kohti avotulta. Tämä tilanne voi tulla eteen ryhmämajoitteessa, mutta yksin tai kaksin ulkona nukkuessa sijoittaudun yleensä sivuttain nuotioon nähden. Näin lämpö tulee sinne, missä sitä tarvitaan ja puiden lisääminen yön aikana on helppoa.


Talvikelissä nukkuessa saatan woobien lisäksi taitella pakkastakin makuualustan päälle selän kohdalle.

Takki ja makuualusta maassa
Pakkastakki taiteltu makuualustalle selän kohdalle. Mikäli ei ole mahdollisuutta repiä havuja lisäeristeeksi, saa tällä jo aika hyvät unet vaikka olisi oikeasti kylmä.

Carinthian tuotteet on sotilaskäyttöön idioottivarmoja. Näitä makuupusseja näkee ylijäämänä jonkun verran, mutta käytetystä pussista ei pysty sanomaan, että miten pussia on kohdeltu. Makuupussin eristeenä käytetty kuituvanu menettää lämmittäviä ominaisuuksiaan pesujen myötä tai likaantuessaan, joten uusi makuupussi on aina käytettyä parempi.

Military sleeping bag outdoors

Kesä- ja talvipussit päällekkäin, woobie lisäeristeenä. Myös kustom-henkiset JPR-villasukat. Makuupussin sisällä on viksu pitää aina pari villasukkia, onpahan sitten lämpimät ja kuivat sukat odottamassa, kun käy makuulle. Tämä kombo on ihan tosi lämmin nukkua.


Tarp – laavukangas - sadeviitta

Mulla on käytössä joku Savotan wanha sadeviitta. Näitä on erilaisia ja melkein mikä tahansa on parempi, kun ei mitään, vaikka ihan marketin kevytpeite. Laavukankaalla saa suojattua reput ja varusteet majoittumisen aikana tai kovalla sateella voi tehdä laavun antamaan lisäsuojaa bivakin avuksi.

Tarppi, makuupussi, ja makuualusta
Laavukangas viritetty nukkumisjärjestelmän suojaksi.

Käyttöönottoa helpottaa, jos pitää tarpissa kiinnitysnarut aina paikallaan ja pitää mukana valmiita maakiiloja. Tämä säästää nyhräysaikaa leiriytymisessä.

Tarppi talvisessa metsässä
Tarppeja on eri mallisia. Isommat sopivat myös vaativaan talviretkeilyyn.

Yhteenveto

Tämän blogin tarkoituksena oli esitellä mulla käytössä olevia majoitusvälineitä ja kokemuksia niistä. Mainittujen lisäksi omistan merijalkaväen ylijäämäteltan, mutta koen sen lähinnä luksusvarusteena käytettäväksi autoretkeilyyn tai muuhun ykköstyypin kivaan. Hieman samaan kategoriaan lasken kenttäsängyn. Artikkelissa mainituilla varusteilla pärjää liki kaikissa tilanteissa teltan tuodessa peliin mukaan lähinnä lisämukavuutta.

Sotilaan yöpymisvälineet aavikolla
Erillisellä hyttysverkolla varustettu kenttäsänky majoittumisvälineenä ”siellä jossain”. Toimintaympäristöön erinomainen ratkaisu, mutta vaatii auton siirtämiseen.

En käsitellyt riippumattoja, sillä minulla ei ole isompaa kokemusta niillä majoittumisesta sotilaskäytössä. On tiettyjä tilanteita, joissa riippumatto voi olla ainut järkevä nukkumisväline. Tilanne voi tulla vaikkapa aavikolla, jossa autojen väliin viritetyllä riippumatolla suojaa itsensä maan pinnalla liikkuvilta eläimiltä. Tai hyvin kivikkoisessa maastossa, tai rikki ammutussa rakennuksessa, jossa lattialla nukkuminen olisi epämukavaa ja altistaisi pölylle.


Rauhan ajan kertausharjoituksissa ja MPK:n kursseilla lähtökohtaisesti osallistujille annetaan tarvittava materiaali käyttöön. Tästä listasta woobie, bivak ja tarp ovat varusteita, joilla omaa oloaan noissa tapahtumissa voi tehdä miellyttävämmäksi. Kannustan kaikkia tosiuskovaisia silti hankkimaan myös oman makuupussin ja makuualustan, vaikka kotona olisikin säilytyksessä MAAKK-varusteet. Omilla varusteilla on mukavampi treenata, ja silloin voi ainakin luottaa siihen, että ne on olemassa mikäli käyttöä joskus tulee.


- Kirjoittaja on pohjoisen luonnon lisäksi nukkunut tähyllä, vartiossa, luennolla sekä paikoissa joista muut vain unelmoivat.


2,396 views
bottom of page