top of page
  • Writer's pictureMighty Finland

Intti muuttuu - tarpeesta vai tasa-arvosta?

Puhutaanko asevelvollisuuden kehittämisestä tarpeen vai tasa-arvon lähtökohdista? Millä aikataululla muutoksia pitäisi tehdä? Tavoite on kaikille sama: vahvempi, kestävämpi ja turvallisempi Suomi.

Asevelvollisuus, tuo kansakuntamme sielunpeili ja saunailtojen ehtymätön keskustelunaihe.


Helsingin Sanomien toimittaja Jarmo Huhtanen nosti asevelvollisuuden kehittämisen ansiokkaasti tapetille kolumnillaan Asevelvollisuutta kehitetään kadonneen maailman opein (HS 2.8.). Kolumnin Keskeinen teesi oli, että muutama vuosi sitten tehdyt muutosehdotukset asevelvollisuusjärjestelmään eivät kestäneet aikaa ja asiaa pitäisi täten pohtia uudestaan. Aihe onkin kirvoittanut kolumneja erinäisillä perusteilla sekä puolesta että vastaan.


Asevelvollisuuden kehittämisestä puhutaan usein kahdella akselilla. Ensin on perinteinen akseli, jossa esimerkiksi reserviläisten käyttö, palvelusmuodot ja paikallisjoukkojen kehittäminen kiinnostavat.


Toisella akselilla taas järjestelmän tulevaisuuskestävyyteen pyritään pohtimalla asiaa tehtävien ja sukupuolen kannalta, ja siten korjaamaan mahdolliset järjestelmän valuviat.


Riittäävätkö pienet säädöt perinteisellä akselilla? Onko meillä varaa olla osallistamatta toista sukupuolta maanpuolustukseen?


Yhteistä kautta linjan tuntuu oleva ajatus siitä, että maanpuolustusjärjestelmän kehittämisessä täytyy edetä puhtaasti maanpuolustuksen ehdoilla, kustannustehokkuus huomioiden. Lopputuloksen täytyy tehdä Suomesta entistä vahvempi, kauttaaltaan.


Asevelvollisuus on vuosikymmenten saatossa muodostunut merkittäväksi osaksi yhteiskuntaamme ja sen tulisi peilata yhteiskunnan arvoja ja normeja myös tulevaisuudessa. Maanpuolustusvelvollisuus koskee nimittäin koko yhteiskuntaa, mutta asevelvollisuus käskee riviin vain miehet ja vapaaehtoiset naiset.


Onko asevelvollisuuden kehittämisessä kyse siis vain tasa-arvosta, vai onko taustalla oikeita syitä?


Spoiler alert (“Kaapo” -tunnarin tahdissa): maailma muuttuu, niin ikäluokatkin, oppaiksi työryhmän värväsin.


Valtioneuvosto siis asetti vuonna 2020 parlamentaarisen komitean tutkimaan asevelvollisuuden kehittämistä. Puolustusministeriön sivuilla kerrotaan, että “Asevelvollisuuskomitean selvitystyön reunaehdoiksi annettiin, että kehittämisen tulee tuottaa sotilaalliselle maanpuolustukselle operatiivista lisäarvoa sekä tukea maanpuolustustahdon ja kansalaisten yhdenvertaisuuden vahvistamista.”


Operatiivinen lisäarvo huudettu! Mikä upea termi, kai joku puhuu myös synergiaeduista?

Suomalaisia sotilaita metsässä

Asevelvollisuuskomitea jätti mietintönsä marraskuussa 2021, muutamaa kuukautta ennen kuin Venäjä aloitti tuhoamissotansa Ukrainaa vastaan.


“Asevelvollisuuskomitea tunnisti asevelvollisuusjärjestelmän haasteiksi pienenevät ikäluokat sekä toimintakyvyn rajoitteet palveluksen aloittamiselle tai loppuun asti suorittamiselle.”


No siinähän se tuli.


Asevelvollisuuden tulevaisuuden haasteita ovat siis liian pienet ikäluokat, mikä tarkoittanee sitä, ettei miesoletettuja ole sellaisenaan riittävästi ja etteivät ikäluokat ole riittävän hyvässä fyysisessä tai henkisessä kunnossa maanpuolustuksen tarpeisiin.


Molemmat teemat puhututtavat kansakuntaamme ajoittain. On puhuttu synnytystalkoista ja putoavista Cooper-testin tuloksista. Tilanteeseen on ehdotettu erilaisia ratkaisuja, ja niin teki myös asevelvollisuuskomitea. Ratkaisuehdotukset sisältävät ajatuksia uusista palveluskelpoisuusluokista ja viranomaisyhteistyön tiivistämistä.


On selvää, että jonkin on muututtava. Maailma, ikäluokat ja sotaväen tarpeet kun muuttuvat alati. Mutta kuinka paljon? Ja millä tavalla muutokseen vastataan?


Uudet palvelustehtävät, uusi palveluskelpoisuusarviointi, aktiivisempi viestintä naisille ja ennakkokysely, jolla ehkäistään palveluksen keskeyttämistä, ovat joukko pieniä, helpohkoja uudistuksia, joilla asevelvollisuutta pyritään kehittämään asevelvollisuuskomitean näkökulmasta. Näiden lisäksi naisten vapaaehtoisen palveluksen hakuaikaa aikaistettiin, jotta valintatilaisuudet voidaan järjestää kutsuntojen yhteydessä.


Nuorten tai ylipäätään kansalaisten eli myös reserviläisten putoava kunto ja heikompi terveys on aihe erikseen. Pysytään toistaiseksi ikäluokissa ja sukupuolikysymyksessä.


Yksi ratkaisuehdotus, jota nyt pilotoidaan, on kutsuntojen ulottaminen koko ikäryhmälle. Eli sekä miehet että naiset käskettäisiin kutsuntoihin, mutta itse järjestelmä pysyisi edelleen pakollisena vain miehille ja vapaaehtoisena naisille. Ajatuksena on siis madaltaa naisten kynnystä lähteä suorittamaan vapaaehtoinen asepalvelus.


Vuonna 2022 asepalveluksen suorittaneina kotiutui 1040 naista, joka on historian korkein lukema. Viime vuoden loppuun mennessä reserviin oli koulutettu yli 12 000 naista.


Ilmasta kuuluu kiireen ääntä!

Eikö tämä siis riitä? Luku on kuitenkin historian korkein. Kapteeni reservissä ja Suomen Reserviupseeriliiton hallituksen jäsen Sami Salmu avaa aihetta numeroiden valossa.


“Kyllä tässä kiire taitaa tulla, jos järjestelmää lähdettäisiin viemään laajaan uudistukseen.”


Sotaväessä ei perinteisesti arvosteta myöhästelyä, vaan kiirehditään odottamaan. Ja hyvästä syystä. Trendi pienenevistä ikäluokista on tiedossa, mutta lukujen valossa muodostuu selkeämpi kuva muutostarpeesta. Periaatteessa nyt palvelukseen astuva miesikäluokka on jo liian pieni. “Esimerkiksi vuonna 2005 syntyneistä, eli tänä syksynä kutsuntoihin käskettävästä ikäluokasta, on asevelvollisia miehiä noin 28 800. Tästä luvusta palvelukseen voidaan arvioida kelpaavan 75 prosenttia, eli n. 21 600. Palveluksen suorittanee lopulta noin 2/3 ikäluokasta, kun palveluksen aloittaneiden keskeyttämisprosentti on 15 %:n luokkaa. Reserviin miesikäluokasta 2005 siirtyisi siis noin 18 360 taistelijaa”, Salmu luettelee.


Eli kun Puolustusvoimien tavoite on kouluttaa vuositasolla noin 20 000 asevelvollista, jäljelle jäävää osaa paikataan naisten vapaaehtoisen asepalveluksen kautta.


“Tämä tarkoittaisi työlukuna noin 1600-1700:n naisen palvelukseenastumista sekä vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamista vuonna 2024.”


Tammikuussa 2023 Puolustusvoimat tiedotti 1258 naisen hakeneen palvelukseen tänä vuonna. Kurottavaa siis todella on.


Salmu jatkaa, että “Vuonna 2015 syntyneiden miesten ikäluokan koon ollessa enää 27 700, kasvaa vastaavasti tarve vapaaehtoisille naisille jo 2300:aan. Ikäluokkien 2016-2021 ensimmäisinä palvelukseenastumisvuosina 2035-2040 laskennallinen tarve vapaaehtoisille vaihtelee suuresti vuosittain, vaihteluvälin ollessa 3100-5400.”


Mikäli asevelvollisuutta lähdettäisiin uudistamaan kohti sukupuolesta riippumatonta palvelusvelvollisuutta, jouduttaisiin siinä perkaamaan myös siviilipalvelusmalli kohti kansalaispalvelusta, Salmu pohtii. Tämä ei taas olisi vain puolustusministeriön hallinnonalaa, vaan myös sisäministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön hommia. Nykyisessä hallitusohjelmassa ei ole kirjausta tämänsuuntaisesta työstä, joten kehittäminen jäänee aikaisintaan seuraavalle hallitukselle, keväälle 2027. Ratkaisuja olisi hyvä olla ennen vuotta 2034, jolloin pienet ikäluokat alkavat astua palvelukseen.

Salmun mielestä nyt toteutettavista toimista ja pilotoitavista kokeiluista puuttuu ennustettavuus. “Tuhannen taalan kysymys kuuluukin, että onko vapaaehtoisten määrän katto jo löydetty ja missä se lopulta tulee vastaan? Edellisen Maavoimien komentajan, kenraaliluutnantti Petri Hulkon vuonna 2021 ilmoittama tavoite oli saada palvelukseen kaksi tuhatta naista vuosittain.”


Tämä luku löytyy myös pääministeri Orpon hallitusohjelmasta. Ongelmaksi muodostuu se, ettei 11 vuoden päästä – siis vuonna 2034 – 2000 vapaaehtoista enää riitä.


Nykyisten toimien purevuudesta saadaan dataa aikaisintaan vuoden 2024 lopulla, muistuttaa Salmu. “Huolestuttavinta on, että nyt mikään taho ei ole virkatyönään esittänyt, että mikä on seuraava askel koko ikäluokkaan ulottuvien kutsuntojen jälkeen - ja mikä on vaihtoehto, jos tämä ei toimikaan?”


Trendi on siis selkeä. Lukujen valossa muutostarve näyttytyy jokseenkin kiireelliseltä niin maanpuolustuksen, lainsäädännön kuin kansalaiskeskustelunkin kannalta. Mitä nopeammin, sitä nopeammin.


Moni asepalveluksen käynyt on kenties kuullut tämän lausahduksen, joka kertoo samalla kaiken kertomatta kuitenkaan mitään. Tähän sitä voisi soveltaa esimerkiksi siten, että mitä nopeammin asiaa nyt edistetään, sitä nopeammin saamme toimivan, päivitetyn järjestelmän vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.


Vastaavasti, mitä pidempään asiaa nyt mähmitään, sitä kiireellisemmin sitä joudutaan paikkailemaan myöhemmin.

Suomalaisia sotilaita metsässä
Taistelijapari Ville & Wille (Mighty Finland) vahvennettuna Charly Salonius-Pasternakilla (alhaalla) ja Lloyd Libisolla (keskellä) EA-koulutuksessa.

Lienee tässä yhteydessä myös perusteltua pohtia, voiko täysin syrjimätöntä ja tasa-arvoista järjestelmää edes luoda?


Laaja turvallisuuskäsitys ja parhaat riviin

Mutta onko tässä pelissä muutakin kuin pienenevät ikäluokat ja laskeva Cooper-tulos, jos asiaa peilaa esimerkiksi Ukrainassa käytävään sotaan. Kysymme tätä Mighty Finlandin hovitulkitsijalta, Charly Salonius-Pasternakilta. Pääasiassa Salonius-Pasternak on kapteeni reservissä, mutta käy toisinaan myös päätyössään Ulkopoliittisella Instituutilla tutkimassa.


Yhteyskokeilu tavoittaa reservin kapteenin pohjoisessa, jossa hän on ollut kehittämässä henkistä ja fyysistä suorituskykyään Lapin vaelluksella.


“Jos kerran puhutaan laajasta turvallisuuskäsityksestä, sitä pitäisi myös toteuttaa. Ukraina osoittaa tämän merkityksen.”


Salonius-Pasternakin mukaan laajasta turvallisuuskäsitteestä ja esimerkiksi hybridivaikuttamisen torjunnasta nimenomaan puhutaan, ja nyt valtion pitäisi ottaa vetovastuu järjestelmän kehittämisessä. Muun muassa se, että asevelvollisuusjärjestelmä kehitettäisiin koskemaan koko ikäluokkaa edes jollakin tavalla, tukisi Salonius-Pasternakin mukaan tätä periaatetta.


Voisiko esimerkiksi sosiaali- ja terveysalaa tukea kriisin aikana siten, että hoitajien perustason tehtäviä (esimerkiksi potilaiden siirto, ruokailut) hoitaisi Puolustusvoimissa tai kansalaispalveluksen piirissä peruskoulutuksen saanut avustaja?


Tai voisiko olla reserviläisiä, joita Puolustusvoimat on kouluttanut tukemaan erilaisia väestönsuojelun, pelastustoimen tai muiden perustoimintojen ammattilaisia, esimerkiksi erilaista tuhojen raivaamiseen? Kuitenkin vetäen rajan kriisin ja rauhan välille siten, että yksityinen sektori hoitaisi edelleen omat tehtävänsä, mutta tarpeen niin vaatiessa turvallisuusjärjestelmä voisi tukea heitä.


“Onko se aina helppoa? Vaatiiko se erilaisten oikeuksien, velvollisuuksien ja budjetin tasapainoilua?” Salonius-Pasternak kysyy ja jatkaa “Ehdottomasti. Mutta sen takia meillä on fiksuja ihmisiä Puolustusvoimissa, ministeriöissä ja ylipäätään arkielämässä.”


“Myös tasa-arvokysymys on tulevaisuudessa vääjäämätön”, sanoo Salonius-Pasternak ja nostaa esille sukupolvien välisen eron siinä, kuinka tärkeänä tasa-arvokysymyksenä tämä nähdään. Tasa-arvo ja maanpuolustus ovat tässä ikäänkuin törmäyskurssilla.


Nuorille sukupolville asevelvollisuus on tärkeämpi tasa-arvokysymys kuin vanhemmille sukupolville, jotka hänen mukaansa vetävät tarkan rajan siinä, kumpi sukupuoli taistelee ja kumpi huoltaa ja hoitaa. Ukrainassa myös naiset osallistuvat sotilastoimiin paljon esimerkiksi taistelupelastajina ja tarkka-ampujina.


Kolmas esille nouseva asia on sukupuoli rekrytointiperusteena. Samalla tavoin kuin yksityiset yritykset pyrkivät rekrytoimaan heille parhaat talentit takaamaan voittavan liiketoiminnan, pitäisi myös Puolustusvoimien siihen pyrkiä, maanpuolustuksen periaattein.


“Jos jokin yritys toteaisi, että he palkkaavat tästä lähin vain tiettyä sukupuolta olevia ja kuvittelisivat sen takaavan voitokkaan liiketoiminnan, ei se yritys varmaan kovin pitkälle pötkisi.”


Kaikkia ei siis tarvitse – eikä kannatakaan – kouluttaa tulevaisuudessa jalkaväen kärkitaistelijoiksi, mutta jos halutaan ikäluokan parhaimmistoa kautta linjan tehtävään kuin tehtävään, ei rekrytointia kannata rajoittaa yhteen sukupuoleen. Erilaisia tehtäviä maanpuolustuksen parissa on paljon, kuitenkin pääosa etulinjassa taistelevista yksiköistä tulee silti tulevaisuudessa muodostumaan miehistä.


Ukrainasta hän nostaa esille sen, että valtion puolustamiseen tarvitaan myös niitä joukkoja, jotka eivät kuulu etulinjan taistelijoihin kunnon, koulutuksen tai varustuksen puolesta, mutta jotka kykenevät vartioimaan ja puolustamaan erilaisia pisteitä takalinjoilla.


Salonius-Pasternakin viesti lienee selkeä: asevelvollisuuden kehittäminen koko ikäluokkaa käsittävään ja laajaa turvallisuuskäsitystä vastaavaan suuntaan ei varmasti ole helppoa, mutta tarpeellista se on. Ja oikealla määrällä suunnittelua, marssiaskeleita ja mielikuvitusta on se varmasti mahdollista. Eikä kyse ole vain sukupuolesta, vaan lähestymistavasta turvallisuuteen.


“Pieni kansa tarvitsee parhaimmiston puolustaakseen itseään, siitä ei pääse yli eikä ympäri.”


Mitä enemmän, sitä enemmän. Entä kaikki C-miehet? Voisiko heitä hyödyntää kokonaisturvallisuuden tarpeisiin tavalla, joka minimoisi mahdollisia yhteiskunnan häiriöitä.


Sukupuoliroolit mallia vanha

Myös reservin alikersantti ja turpo-vaikuttaja Ida-Susanna Pöllänen painottaa, että sukupuoli on huono rajaava tekijä ja että maanpuolustuksen täytyy peilata koko kansakunnan tasa-arvokäsitystä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki naiset käskettäisiin tulevaisuudessa asepalvelukseen.


“Se, millaiseksi synnyt tai kasvat, ei tulisi määritellä sitä, mitä velvollisuuksia sinulla on maatasi kohtaan. Vain miehiä koskeva asevelvollisuus ei ole tätä päivää.“


Asian keskiössä tapaavat siis sekä maanpuolustuksen tarpeet että tasa-arvo, joilla molemmilla on yhteiskunnassamme vankka jalansija.


“Meillä ei ole varaa rajata keskeistä turvallisuuttamme ja puolustustamme rakentavaa velvollisuutta sukupuoleen, eritoten aikana, jolloin nuorten miesten ikäryhmät laskevat, asevelvollisten määrä pienenee, eikä naisia saada mukaan vapaaehtoisina tarpeeksi”, Pöllänen jatkaa.


Pöllänen muistuttaa myös, että Suomi pyrkii olemaan tasa-arvon mallimaa monella rintamalla, mutta maanpuolustuksen osalta on jääty poteroihin makaamaan. Suojassa tulelta ja tähystykseltä.


Kehityskulku kohti sukupuolineutraalia asevelvollisuutta on selkeä, mutta Pölläsen mukaan keskustelua täytyy käydä avoimemmin, monipuolisemmin ja faktapohjaisemmin. Asialla alkaa olla kiire, jotta asia etenisi kaikkien kannalta kohti hyvää ratkaisua.


Haastavimmaksi aiheeksi hän nostaa lopullisen toteutustavan, eli päädytäänkö jonkinlaiseen kansalaispalvelusmalliin, valikoivaan asepalvelukseen vai kehitetäänkö nykyistä siviilipalvelusmallia.

Finnish female soldier in the forest
Ida-Susanna Pöllänen osoittaa tavoitteen käden osoittamassa suunnassa! Kuva: Combat Camera/Puolustusvoimat

“Kehittäminen on kuitenkin turhauttavan hidasta, sillä asia ei ole saanut tarpeeksi paljon painetta tullakseen keskeiseksi turvallisuuspoliittiseksi kysymykseksi.”


Perinteisten sukupuoliroolien näkyminen niin vahvasti maanpuolustuskeskustelussa on myös Pölläsen mukaan ongelmallista, eikä vastaa enää tämän päivän todellisuutta.


“Moderni sodankäynti ei myöskään ole puhtaasti vain fyysistä eturintamalla sotimista, vaan monenlaista kykyä ja osaamista tarvitaan. Olisikin jo aika mielestäni unohtaa vanhanaikainen jaottelu naisten ja miesten rooleista. Eiköhän Ukrainan sotakin jo osoita, että naiset ovat välttämätön osa puolustusta.”


Asevelvollisuuden muuttaminen sukupuolineutraaliksi olisikin paitsi maanpuolustuksen kannalta tärkeä – ja haastavakin – harppaus myös yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Lisäksi se ajaisi tasa-arvokeskustelua ja sen tilaa kertaheitolla eteenpäin, ehkä jopa paljon pidemälle kuin moni muu asia, joilla Suomessa tällä hetkellä ajetaan tasa-arvoa ja sukupuolineutraaliutta. Se olisi todella konkreettinen uudistus.


Esimerkiksi Naisasialiitto Unioni on linjannut poliittiseen ohjelmaansa, että “Suomen maanpuolustus tulee järjestää niin, että järjestelmä kohtelee kaikkia sukupuolia tasa-arvoisesti.”


Seuraavalla kerralla rajataan kyllä reservin kapteenit otannasta ulos, mutta otetaan yhteys vielä yhteen sellaiseen! Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne oli mukana asevelvollisuuskomiteassa varajäsenenä edellisellä kaudella. Kysyimme Harjanteelta, ostaako hän Huhtasen kolumnin ajatuksen, että asevelvollisuutta kehitetään menneen maailman opein.


“Osittain. Iso liian rajatusti käsitelty kysymys oli sukupuoli, ja komitean olisi pitänyt jo arvioida vaihtoehtoja sukupuolineutraaliin malliin”, Harjanne vastaa ja toteaa, että Ukrainan sota ja NATO-jäsenyys korostavat tarvetta päivittää asevelvollisuusjärjestelmä, jotta reserviläisten osaaminen ja into saadaan tehokkaasti käyttöön.


“Valmiusvaatimukset, paikallispuolustuksen tarpeet, kv-tehtävien määrä ja teknisen osaamisen kasvava laajuus kaikki johtaa siihen, että reserviläisten vastuuta ja roolia on tarpeen kasvattaa ja nykyinen rakenne on siihen aika jäykkä. Ammattisotilaitakin tarvitaan toki lisää, mutta joustavampi ja kattavampi reserviläisyys on silti välttämättömyys.”


Ja mitä asevelvollisuuden piirissä oleviin sukupuoliin tulee, kokee Harjanne, ettei naisille suunnattu markkinointipäivä riitä kasvattamaan naisten määrää reservissä riittävästi.


“Viimeistään 2030-luvulla meillä pitäisi olla sukupuolineutraali järjestelmä, johon valikoituisi paras ja riittävän iso porukka suorittajiksi.”


Harjanne myös tunnistaa, että asian huolellinen valmistelu täytyy aloittaa mahdollisimman pian, sillä järjestelmälle pitää rakentaa esimerkiksi fiksut taloudelliset kannustimet.


Työsarkaa siis riittää ja suunnittelijoilta vaaditaan prosessissa kovaa kuntoa.


Paljonkos muuten kansanedustajalla menee Cooperissa?


“Viitisen vuotta sitten viimeksi testatessa meni vielä nätisti yli 3000, nyt heikomman lenkkikurin omaavana kansanedustajana varmaan jossain 2600-2700 hujakoilla.”


Varsin operatiivinen kunto!


On korkea aika käydä aktiivista keskustelua aiheesta ja ylittää lähtökynnys, jotta tavoitteisiin päästään ennemmin aiemmin kuin myöhemmin.


Syvennytään seuraavassa osassa siihen, millä tavalla asevelvollisuusjärjestelmää voisi kehittää tai miltä lopputulos voisi näyttää.


Voisiko se näyttää tältä?


2,200 views

Comments


bottom of page