top of page
  • Ylimajuri N. Ollataulu

SiLlOn KuN mInÄ oLiN aRmEiJaSsA,,,


Suomalainen sotilas metsässä

Vaikka asutammekin valtiota jonka väkiluku kansainvälisessä vertailussa on huomattavan pieni, on valtiomme puolustuksen saralla ”asiantuntijoita” lähestulkoon jokaisessa kotitaloudessa.


Sota Euroopassa on saanut jokaisen alasta vähääkään ymmärtävän hieman varpailleen, ja iltauutisten yhteydessä Ukrainan sodan uusimpien käänteiden tulkitseminen asiantuntijan toimesta on enemmän sääntö kun poikkeus.


Oli aiheena sitten kuivausriu’un taktinen sijoittelu, sammutusvesiastian sijoittelu sissiteltassa tai baretin särmääminen, on melko poikkeuksetta jokaisella varusmiespalveluksen joskus suorittaneella asiaan mielipide ja näkemys siitä ”kuinka sen pitäisi oikeasti olla”.


On kuitenkin myönnettävä, että näin ennennäkemättömän kansainvälistymisen kynnyksellä tämä on arvokas, joskus myös hitusen raskas, kokonaismaanpuolustuksellinen piirre, jota varmasti äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvissa valtioissa hämmästellään vielä pitkään.


Sotalaiva
Jehu Brittilaivan sisällä!

Ei siis liene salaisuus, että Suomen kansan turva pahimman mahdollisimman sattuessa on monipuolinen ja kansainvälisenkin vertailun erinomaisesti kestävä reserviläisarmeija.


Reserviläisarmeija juontaa juurensa pitkälle historiaan, ja juuri sen pitkän historian vuoksi ovat varusmiehet, ja 90-luvun puolesta välistä eteenpäin myös varusnaiset, nähneet jos jonkinmoista taktista hurjastelua asepalveluksessaan sodankäynnin välineiden ja taktiikoiden kehittyessä ja muuttaessa muotoaan.


Avaruus- ja kybersodankäynnistä kertomalla olisi luultavasti vielä jokunen vuosikymmen takaperin lunastanut itselleen aluetoimiston luukulta hullun paperit.


Poskelleni valuu sinivalkoinen onnen kyynel joka kerta, kun huomaan jo kaikessa arvokkuudessaan harmaantuvienkin miesten ja naisten keräilevän varuskunnan materiaalikeskuksen karkkikauppaan verrattavalta varusvarastolta itselleen rynnäkkökiväärin ja maastokuvioiset vaatteet.


On ihailtavaa, kuinka omaa sodankäynnin taitoa ylläpidetään vielä, vaikka kutsuntaerä ei välttämättä enää täysin terävimmän keihäänkärjen kanssa kättelekään. Oli ikähaarukka mikä hyvänsä, on aktiivinen reserviläistoiminta aina yksi askel kohti entistä taisteluvoimaisempaa sodan ajan joukkoa.


Nykyaikainen varusmieskoulutus palveleekin osaavan reserviläisarmeijan konseptia paremmin kun koskaan. Uskallan väittää että modernin koulutuskulttuurin lopputuotteena palveluksesta reserviin siirtyy enemmän osaavampia sotureita, kun siihen paljon puhuttuun ”vanhaan hyvään aikaan”, kun armeija oli vielä armeija ja pojista tehtiin siellä miehiä.

Suomalainen sotilas ennen ja nyt
Ennen oli kunnollista! Nykyään taas... on yhtälailla kunnollista! Kuva: PV FB

Fyysiset koulutustapahtumat ja reissut lähiharjoitusalueen sijasta epämukavuusalueelle ovat olleet, ja tulevat toivottavasti aina olemaan osa varusmieskoulutusta. Vaikka palvelusta suorittava ei niistä saisikaan mitään varsinaista oppia irti, ovat ne kultaakin kalliimpia muistutuksia siitä, että aina ei voi olla kivaa, ja että kaikki on joskus enemmän tai vähemmän paskaa.


Vanhan sanonnan mukaan aika kultaa muistot, ja jälkikäteen ajateltuna se, mikä joskus oli maanpäällisen helvetin läpikäymiseen verrattava kokemus olikin ihan hauska reissu poikain kanssa. Inttijuttujen puhuminen sellaisenaan on täysin tervettä, sillä onhan varusmiespalvelus kahden toisilleen tuntemattoman miehen välilläkin mahdollisesti ainoa yhdistävä tekijä.


Perinteiseen armeijamuistojen jakamiseen on myös aina kuulunut kokemusten vertailu, ja kaverin juttujen nokittaminen. Yleensä värikkäimmän sulan barettiinsa saa se, joka on käynyt läpi fyysisesti raastavimman palveluksen. Silläkin uhalla että jutuissa oli himppusen maastonvihreää värikynää.


Samaan hengenvetoon kuitenkin voidaan todeta, että inttimuistelut ovat saaneet vuosien varrella varsin ikävän sävyn. Kyseisen aihepiirin äärellä peruskeskustelumenetelmä (sanaleikki perustaistelumenetelmästä), tuntuu olevan kurjuudella kilpaileminen.


En puhu nyt siitä, että saman vuoden eri saapumiserät väittelevät kumpi on saanut paskasaavista enemmän niskaansa, vaan siitä että asepalveluksensa Kekkosen, Koiviston tai Ahtisaaren aikaan suorittaneet miehet väheksyvät ja halveksuvat tänä päivänä palvelustaan suorittavia.


Ihan kiva kuulla, että teidän aikaanne yksikön vääpeli veti lättyyn jos hukkasi sukkaparin, tai että hiihtokoulutus pidettiin absoluuttisessa nollapisteessä, mutta näiden asioiden läpikäyminen ei tee kenestäkään maanpuolustuksen asiantuntijaa, eikä varsinkaan aseta ketään asemaan jossa voisi halveksua ja puhua alentavasti tämän päivän varushenkilöistä.


Suomalaisia sotilaita jokea ylittämässä
Kyllä intissä edelleen hauskaa pidetään, välillä myös ilman housuja. Kuva: Jääkäriprikaati FB

Nykyajan varusmiehiä halveksuvat kommentit usein keskittyvät joko palvelusolojen paranemiseen, tai ylipäätään palvelustaan suorittavaan sukupolveen. Oli keskiössä kumpi hyvänsä aihe, voi moiset kommentit lokeroida melko kevyin sydämin suoraan ”lukematta paskaa” - kansioon.


Jokainen Väinämöisen aikaan palveluksensa suorittanut pitäköön nyt hatustaan kiinni: Pistorasia punkan vieressä tai yhteistupakokeilut eivät tee tänä päivänä koulutettavista sotilaista huonoja tai hentoisia.


Mikäli tekstin punainen lanka pääsi hukkumaan hitusen rönsyilevän jutun keskellä, tiivistän kaiken yllä mainitun. Uskon vakaasti siihen, että nykyaikainen sotilaskoulutus tuottaa parempia ja osaavampia reserviläisiä, kuin ”ennen vanhaan”. Sodankäynti kehittyy siinä missä varusteet ja asejärjestelmätkin, ja sotilaskoulutus sen kaiken mukana.


Nykyaikaisten standardien ja sodankäynnin oppien mukaan koulutettu sotilas on paras vastaus nykyaikaiseen sodankäyntiin. Asepalveluksen kun ei enää tarvitse olla pelkkää riutumista päivästä toiseen, vaan jossain kohtaa historian sivuilla on havahduttu siihen todellisuuteen, että hyvinvoiva asevelvollinen myös kenties sisäistää oppimaansa paremmin.


En henkilökohtaisesti tahdo uskoa siihen, että palvelusturvallisuuden ja/tai -mukavuuden lisääminen tekisi hallaa maanpuolustukselle, vaan päinvastoin.




Kirjoittaja ei suorittanut inttiään kultaisella kasarilla, mutta ymmärtää jos jonkin verran modernin sotilaskoulutuksen päälle.


874 views

3 Comments


mrconsigliere
Feb 10

No mites ne romahtaneet cooper-testitulokset tai se, ettei lihaskuntotestinä voi enää vetää leukoja, kun mediaanitulos olisi nolla? Tai se että palvelusta ennen raakataan nykyään aika iso osa ikäluokasta ja siihen vielä iso palveluksen keskeytysprosentti päälle? Onko kaikki nykyään oikeasti niin paljon parempaa ja hieno, kehittynyt koulutus paikkaa ne puutteet, joita henkisen ja fyysisen suorituskyvyn laskusta seuraa?


Uskon kyllä, että ennen wanhaan on simputettu ja epäasiallisella/epäammattimaisella toiminnalla tuhottu monien motivaatio, ei siinä mitään. Ei silti pidä väheksyä nykyajan ongelmia.

Like

Unknown member
Dec 27, 2023

"En henkilökohtaisesti tahdo uskoa siihen, että palvelusturvallisuuden ja/tai -mukavuuden lisääminen tekisi hallaa maanpuolustukselle, vaan päinvastoin."


Tyhjentävästi todettu.

Like

Unknown member
Dec 26, 2023

Jos touhu olisi vielä sellaista kun se oli vaikkapa ns. "kultaisella kasarilla" (ainakin joissakin varuskunnissa joidenkin tietojen mukaan) niin tuskinpa olisin mukana nykyisellä aktiivisuudella näissä hommissa, jos ollenkaan. Onhan toiminta ja tekemisen tapa sekä laatu muuttunut valtavasti ja niin ovat tekijätkin, pakostakin. Toiminta on muuttunut joka tasolla, myös KRIHA-puolella jossa harrastettiin järjettömyyksiä vielä platinaisella ysärilläkin. - palma non sine pulvere -


Like
bottom of page