Menossa inttiin? Alokkaan ABC!

"AAMUJA MOSA ÄHÄHÄHÄHÄ!!"

Ei, vaan ”Onnea palvelukseen alokas”.

Palvelus Suomen Puolustusvoimissa on meitä monia yhdistävä tekijä. Samalla lähes poikkeuksetta jokainen tuntee yhden tai useamman hahmon joiden jutut aidan maastokuvioisemmalta puolelta voisivat olla ennemmin otteita Juha Vuorisen delirium-vuosien tuotannosta, kuin puolustusvoimien arjesta.

Vaikka jutut voivatkin poukkoilla ja kärjistyä melko hurjiksikin, ovat tuoreeltaan palveluksensa suorittaneet kaverit, siskot, veljet ja tyttö- sekä poikaystävät kultaakin kalliimpi tietolähde palvelukseen astuvalle. Vaikka kuinka raskaalta se joulupöydässä tuntuikin kuunnella loputtomalta tuntuvia kertomuksia ”gona-alikeista” ja ”ihan vitun runtusista skabuista” tai ”siitä kerrasta kun yks bece veti kuskicooperin mehässä”, ovat nämä nimenomaiset kertomukset niitä millä puolustusvoimia markkinoidaan tuleville asepalveluspolville, hyvässä ja pahassa.

Mielestäni täysin hulvattoman ja yksilöllisen kosketuksen tähän valtiollisen toimijan maksuttomaan markkinointimenetelmään tuo se, että yleensä sen keskiössä on Rantala, Korhonen tai Mäkinen, jota kukaan paitsi itse markkinointipuheen pitäjä ei tunne. Tämän johdosta koko itsenäinen pohjolamme onkin täynnä koko kansan Mäkisiä, Virtasia ja Järvisiä.

Jos kuitenkaan runtualikit tai kuljun runkkarit eivät soita mitään kelloja, ei ole syytä hätään!

Allekirjoittanut on ottanut näin uuden saapumiserän alla asiakseen jakaa omaa, edes jossain määrin objektiivista tietotaitoaan helpottamaan sekä asevelvollisen että tämän läheisten elämää, uuden elämänvaiheen odottaessa aivan nurkan takana.

Perinteisesti ensimmäisenä palveluspäivänä kehotetaan tuomaan mukanaan yhtä sun toista otsalampuista oravannahkoihin. Mitä syvemmälle asiaan perehtyy, sitä erikoisemmaksi ”palveluksen kannalta tärkeät” tavarat menevät. Voin kuitenkin tarjota hiuksenhienoa lohtua niille, joita varuskuntaan alokkaan mukana kulkeva tavaramäärä hirvittää. Uskokaa tai älkää, mutta ensimmäisinä palvelusviikkoina ette tarvitse aseenkantolupia, lampunhenkeä, hylkeennahasta tehtyä lämpökerrastoa tai omaa kaappia.

Todellisuudessa Puolustusvoimat on siinä määrin omistaan huolehtiva organisaatio, että kaikki palveluksen kannalta oleellinen tarjotaan teille täysin ilman kustannusta materiaalikeskukselta, joskin tupaankuljetus pitää usein itse hoitaa. Jos siis saavut ensimmäisenä palveluspäivänä ajoissa ja vieläpä palvelukseenastumismääräys ja henkilökortti kourassa, olet tehnyt jo sen mitä järjestävä taho sinulta pyytää.

Koska komootin jakaminen kymmenen tuntemattoman kanssa voi kuitenkin olla aluksi melko vierasta, ei ole täysin poissuljettu idea ottaa mukaan jotain mikä tekee omasta taloon asettumisesta hieman helpompaa. Ensimmäisinä palvelusviikkoina arki koostuu hyvin pitkälti tavaroiden kuittaamisesta, oppitunneista, sulkeisjärjestysharjoituksista ja uuteen arkeen totuttelusta.

Ollos siis huoletta, mikäli isolla rahalla ostettu puukko tai 1000 lumenin otsalamppu (joista molempia muuten varustelekasta saa vink vink... Joskin lumenien sijaan kannattaa panostaa punavalo-ominaisuuteen!) jäivät kotiin eteisen pöydälle, niille tuskin on tarvetta. Palveluksen alussa omaa palvelusmukavuuttaan voi lisätä esimerkiksi ottamalla mukaan kuulokkeet, iltalukemista ja taskurahaa sotilaskodin antimia varten. Samaan syssyyn mainittakoon, että esimerkiksi omaa pleikkaria ei sinne kannata olla heti raijaamassa mukaan.

(MF lisäys: Ollaan kans tehty aiheesta podijakso, siellä samaa asiaa!)

Mikäli sosiaaliset tähdet ovat kohdallaan, on tuvan sisäinen ryhmäkoheesio jo parin päivän jälkeen siinä pisteessä, että iltalukeminen unohtuu kaapin perälle ja mieluisammaksi tekemiseksi osoittautuu uusien kaverisuhteiden solmiminen.

Myöhemmässä vaiheessa palvelusta, sotaharjoitusten tullessa osaksi arkea, voi omaa elämistään mukavoittaa esimerkiksi varavirtalähteellä, omilla pohjallisilla, merinovillakerrastolla ja -sukilla sekä hyvällä otsalampulla. Moinen luksus nousee arvoon arvaamattomaan kun rämpii yön pimeydessä ja vaakatasolumisateessa etsimään rinkan pohjalta uutta sukkaparia, joita muuten kannattaa säilyttää erillisessä muovipussissa, mikäli käy niin onnettomasti että valtion tarjoama kantolaite ottaa pitkän huikan sadevedestä tai lumisateesta.

Varuskuntaan kannettavan maallisen omaisuuden ohella valitettavan vähälle huomiolle jää se, millainen henkinen omaisuus armeijaan olisi syytä pakata mukaan. Puolustusvoimissa ketään ei pakoteta minkäänlaiseen tiettyyn muottiin, vaan sotureita on juuri niin monenlaisia kun on yksilöitäkin jotka aseita ja taisteluvarusteita kantavat.

Sotilaan keli!

Reserviläisarmeijan etuuksia kun nimenomaan on se, että sen sisältä löytyy monipuolisia osaajia ja ihmisiä. Kukaan ei siis voi edellyttää että tulet tietyssä mielentilassa palvelukseen, vaan parhaat edellytykset tulevalle kuusi-/yhdeksän-/kaksitoistakuukautiselle luot saapumalla avoimin mielin. Lähtökohtaisesti palvelus on juuri niin miellyttävä tai kurja kun mitä siitä itse tekee.

Jos asennoituminen jo ennen ensimmäistäkään päivää on se, että lähdet vain hukkaamaan elämästäsi puoli vuotta, tulee palveluksesta epäilemättä kokonaisvaltaisen raskas ja ikävä kokemus. Jos kuitenkin heität kaikki kuullut huhut ja ennakkoluulot roskikseen, ja suhtaudut avoimin mielin siihen mitä edessä siintää, voi edessäsi olla myös elämäsi parasta aikaa jonka aikana et pelkästään saa ensiluokkaista sotilaskoulutusta, vaan opit elämän kannalta tärkeitä taitoja ja tärkeimpänä kaikista: muodostat ystävyyssuhteita, jotka kestävät ja säilyvät vielä palveluksen jälkeenkin.

Tuoreen alokkaan läheisille palvelusaika voi olla myös raskasta. Ei pelkästään sen takia että oma jälkikasvu, sisko, veli tai tyttö- tai poikaystävä viettää viikot, ja osan viikonlopuista, likaamassa käsiään sinivalkoisessa maaperässä, vaan myös siksi että lomaviikonloppuina keskustelunaiheet koostuvat mitä todennäköisimmin niistä kuuluisista inttijutuista. Siksi pyydänkin jokaisen palveluksensa aloittavan puolesta sekä anteeksi jo etukäteen, mutta myös kärsivällisyyttä.

Vaikka ajat ja ihmiset muuttuvat, on se sukupolvesta, palveluspaikasta ja aselajista riippumatonta että palveluksen loppuun mennessä sotilaan lähipiiri tuntee tämän tupakaverit, kouluttajat ja arkirytmin vähintään yhtä hyvin kun sotilas itse. Liekö sekin asevelvollisuuden rikkaus, että monessa taloudessa äiti, sisko ja tyttöystäväkin tuntee telamiinan asentamisen sekä rynnäkkökiväärin purkamisen eri vaiheet.

Tämä olkoon myös hiuksenhieno ohjaus kaikille sotureille jotka ensi kertaa tammikuussa pukevat valtion vihreät yllensä; Ota lomaviikonlopuista kaikki irti, ja koita saada ajatukset pois palveluksesta. Särmätty punkka, täyteenahdettu kaappi, kolmen raidan sukat ja se rauhanturvaoperaatiosta vauhtia opetukseen hakenut luutnantti odottavat siellä vielä lomien jälkeenkin, ja yhteistä laatuaikaa kaikkien edellä mainittujen kanssa tulee vietettyä varmasti vielä kyllästymiseen asti!

Täten siis toivotan jokaiselle tammikuussa palveluksena aloittavalle antoisia aamuja, ja turvallista palvelusta. Kouluttajan toimistossa tavataan!

Alokkaille tiedoksi: Ylimajuri N. Ollataulu ei oikeassa elämässä ole ylimajuri. Ei omien tekojen tai tekemättömyyksien takia, vaan siksi ettei ylimajurin arvoa ole olemassa.